tiistai 11. helmikuuta 2014

Imuripohdintaa

Lapsuudenkodissani oli keskuspölynimuri. Imurointiahkeruuteni oli kyllä silloin säälittävä. Imuroin käytännössä vain oman huoneeni keskilattian ja joku muu huolehti imurin kaappiin laittamisen. Ehkä siksi keskuspölynimurista jäi niin hyvä kuva. Omilleni muutettua olen imuroinut tavallisella imurilla. Pienellä ja ketterällä, mutta imuteholta onnettomalla ja viime vuodet ihan hyvällä perinteiselä imurilla. Koko ajan olen kiukutellut imurin jumittumista jokaiseen kulmaan ja huonekaluun. Siksi uutta taloa suunniteltaessa yksi ykkösjutuista oli keskuspölynimuri. (Todettakoon tässä vaiheessa, että mies on täysin jäävi sanomaan imuriasiaan mitään, sillä hänen kokemuksensa imuroimisesta alkaa vasta aikuisiällä ja silloinkin välttely on ollut tehokasta. Eli ihan sama, millä imuroi, se ketuttaa jokatapauksessa.)

Kanta oli selvä niin kauan, kunnes budjetti puuttui peliin ja minulle selvisi, mitä keskuspölyimuri maksaa. Onko keskuspölynimuri vain itsestäänselvä varuste uusissa taloissa, vai onko se oikeasti kannattava sijoitus?

Luin pari kuukautta sitten blogia, jossa uuteen taloon ei tullut keskuspölynimuria. Ensireaktio oli "pöljät". Sama vastaus on tullut monelta, joille olen kertonut, että meille saattaa tulla sittenkin ihan tavallinen imuri. Imuri ei ole minulle mikään kovin suuri asia. En ole himo imuroija, mutta viihdyn roskattomassa kodissa, siksi imuroin ihan mielelläni. Imurin ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä. Otan sen esiin sillon kun imuroin ja laitan takaisin kaappiin. Mitään suuria tunteita tämä koko imuriasia ei siis minussa herätä.

Keskuspölynimuri:
+ letkua on kevyt vetää perässä, ei takerru joka paikkaan kiinni
+ hiljainen (keskus tulisi tekniseen tilaan, joka on khh takimmaisessa nurkassa)
+ puhtaampi sisäilma, hajuttomuus (olen kyllä ollut ihan tyytyväinen tavallisen imurimmekin jättämään lopputulokseen)
+ talon arvoa nostava?
- hinta
- varaosat kalliita
- asentaminen vaatii työtä (se on kyllä aika keksitty asia, se ei ole meille peruste jättää keskuspölynimuria hankkimatta)


Tavallinen imuri:
+ tämän hetkisessä imurissamme ei ole mitään moitittavaa, se on hyvä imuri (en ole ikinä vertaillut imureita. Se on minulle vaan imuri)
+ keskuspölynimurin hinnalla saisin ostettua toisen imurin yläkertaan ja rahaa jäisi vielä muuhunkin. Olisi kätevää, että molemmissa kerroksissa olisi oma imuri, sillä edellisessä asunnossa olin todella laiska kuskaamaan imuria rappusissa ja toinen kerros jäi paljon vähemmälle imuroinnille.
+ vähemmän rumia reikiä seinässä (saivartelua)
- pusseja täytyy vaihtaa useammin (en ole kyllä koskaan kokenut sitä rasitteeksi)
- imuri jää kaikkialle kiinni

Painavin syy keskuspölynimurin hankintaan tuntuisi olevan käyttömukavuus. Eli jos karkeasti laskettuna keskuspölynimurin ja tavallisen imurin hankintakustannusten eroksi tulisi n. 700€, niin kannattaako kättömukavuudesta maksaa noin paljon? Vai tarvitaanko tuota 700€ kipeämmin jossain muualla? Jokatapauksessa jokainen imuri pitää ottaa kaapista esiin, imuroiminen vaatii saman liikkeen ja lopuksi se on laitettava takaisin kaappiin.

Nyt otetaan kaikki vinkit, kokemukset ja mielipiteet vastaan! Päätös pitäisi tehdä pian.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ulkoseinät valmiina


Tässä vaiheessa rakentamista meillä on antaa ensimmäinen vinkki tuleville hartiapankkirakentajille:
Mitä vähemmän tiukkoja aikatauluja, sen parempi. Tätä minulle on hoettu ihan alkumetreistä asti, mutta suurena aikatauluttajana sen sisäistäminen on ollut vähän vaikeaa.Jos hommissa on urakoitsija, aikataulujen teko on huomattavasti helpompaa ja rakennuttajan tehtävä on huolehtia, että hommat hoidetaan ajallaan. Mutta kun ainoa työmies on kahden pienen lapsen työssä käyvä isä, on sanomattakin selvää, että suunnitelmat heilahtelee. Tämä seinienkin levytys olisi ollut varmasti valmis jo aikoja sitten, mutta viime viikoille kasaantuikin suunnitelmista poiketen yllätyksiä.

Suunnitelma: Yhtenä päivänä isä-poika aikaa uimahallilla (koska lapset käyttää nykyisin isästä nimitystä työmies), 6 päivää raksalla. Toteutuma: isä-poika laatuaikaa, överiksi venyneitä työpäiviä, sairaslomaa, juoksevien asioiden hoitoa, pari päivää raksalla.

Lattiavalu oli edellinen tiukkaan aikataulutettu homma. Se olikin ehkä koko raksa-ajan stressaavinta aikaa. Miten voi varmistua, että esimerkiksi auto ei hajoa juuri tuolloin? Tai iske koko perheelle vatsatauti?

Siksi neuvomme on tehdä mahdollisimman tehokkaasti aina, kun siihen on mahdollisuus ja olla hyvällä omallatunnolla pois raksalta silloin, kun on jotain muuta. Fakta on kuitenkin se, että vuoden aikana tulee väistämättä eteen asioita, jotka on hoidettava ja jotka häiritsevät aikatauluja.
 
Seinät on nyt jokatapauksessa levytetty ja jäljellä on enää olkkarin isojen ikkunoiden yläosa. (Huomasit varmasti mielyttävät työskentelyolosuhteet.) Illalla toivottavasti nekin on valmiina.

Pistäydyin eilen pitkästä aikaa vaarin valtakuntaan. Autotalliin oli ilmestynyt väliseinät, katot on maalattu ja seiniä tasoitellaan! :) Varastoista (siellä on siis autokatos, yhden auton talli ja kaksi varastoa) tuli yllättävän isot. Mitä ihmettä sinne laittaisin? Tässä vaiheessa kaikki tuntuu niin isolta, mutta enköhän saa kaikki varastot tehokkaasti täytettyä muutamassa vuodessa ;)

Viimeaikoina aikaa on vienyt myös suunnittelu. Sisustussuunnittelussa alkaa olla aika selvät sävelet, keskuspölynimuripohdinta käy kuumana, rappuset ja kaiteet käytiin tilaamassa eilen...