keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Ulko-ovien asennusta

 Tänään asennettiin ulko-ovet parvekkeen ovea lukuunottamatta. Samalla asennettiin murtohälytysjärjestelmä.

Etuoven asennusta mietittiin pitkään siinä pelossa, että ehdimme kolhia sen vielä moneen kertaan. Ovi päätettiin kuitenkin asentaa nyt, kun timpurin hommat taitava laatoittajamme oli vielä hommissa. Helat on vielä mallia raksa. Oven viereen lisätty ikkuna osoittautui todella tarpeelliseksi, sillä oven ikkunat ei juuri eteistä valaise. Yllärinä ikkunat olikin huurrelasia. Olin odottanut kirkasta.
Kodinhoitohuone kasvoi huomattavasti oven myötä. Toisaalta tontti pieneni ja naapureiden talo tuli hurjan lähelle. Suunnittelin jo ikkunan teippaamista "maitolasiksi", mutta tehdään nyt ensin oven eteen terassi ja rimoitus. Terassille on tarkoitus tehdä samanlainen korkea rimoitus, kun naapurin talossa näkyy. Ehkä pelkkä rimoitus tuo tarvittavan näkösuojan
Olohuoneen ovi.

Laatoittaja kävi viimeistelemässä tänään hommansa. Nyt kaikki laatoitettavat tilat on silikoneja myöten valmiit.


Keittiö alkaa olla kodinkoneita ja vetimiä vaille valmis. Pari kaappia jäi vielä askartelematta, jotta sähkärillä olisi hieman mukavammat työolosuhteet viimeisissä hommissa. Ikean keittiö on lunastanut odotukset. Ainoastaan kahteen yläkaappiin oli tullut väärän kokoiset etusarjat, muuten kaikki näyttäisi olevan sitä, mitä pitikin. Aika syvälle olen päässyt Ikean kaappien sielunelämään niitä nikkaroidessa ;)

Huomasitko suunnitteluvirheen? Toivottavasti tämä on taas niitä, jotka näkyy omaan silmään joka kerta, kun katson keittiötä, mutta muut ei niihin kiinnitä huomiota. Pallomankan paikalle tulee lavuaari. Suunnitelmassani allaskaapin oikealla puolella olevan kaapin piti tulla altaan vasemmalle puolelle, jolloin kaapit olisi ollut symmetriset yläkaappien kanssa. Bugi tuli siinä, että viemäri vedettiin vuosi sitten, jolloin keittiösuunnitelma oli vielä hieman erilainen. Tyytyväisenä muokkasin suunnitelmaa ajattelematta viemäreitä sen enempää. Totuus tuli ilmi, kun nostelin kaappeja paikoilleen. Kyllä ketuttaa. Ja ärsytys tulee vaan korostumaan, kun lavuaari saadaan paikoilleen.


Tekninen tila alkaa täyttyä...


1 kommentti:

  1. Kyllä niihin viemäriputkiin on saatavana näppäriä käyriä, ei sen putken tartte ihan suora olla. Itseasiassa jo altaan hajulukolla saa helposti putken paikan täsmättyä muutaman kymmenen sentin sisällä.

    VastaaPoista